Uusi tupakkalaki

Vuoden 2017 alusta voimaantulleen tupakkalain säännöksen myötä taloyhtiöt voivat hakea kaupungilta tai kunnalta tupakointikiellon määräämistä huoneistoparvekkeille, huoneistojen käytössä oleville pihoille sekä sisälle huoneistoihin.

Tupakointikiellon määrääminen asuinhuoneiston sisätilaan on poikkeuksellista, ja se edellyttää lisätoimia niin taloyhtiöltä kuin kiellon määräävältä viranomaiseltakin. Tupakointikiellon määräämisessä tarkastelun kohteena on savun, ei siis hajun kulkeutumisen mahdollisuus.

Viranomaisen määräämä tupakointikielto on viimeinen keino. Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto sekä Valvira ovat painottaneet, että viranomaisen määräämään tupakointikieltoon kannattaa turvautua vasta silloin, jos tupakoinnin aiheuttamaa haittaa ei taloyhtiössä muutoin saada ratkaistua. Taloyhtiöissä kannattaakin keskustella myös muista keinoista tupakoinnista aiheutuvien haittojen poistamiseksi. Esimerkiksi tupakointipaikan osoittaminen taloyhtiön ulkoalueelta voi auttaa monessa tilanteessa.

Jari Bolodin, vastaava isännöitsijä, AIT