Ajankohtaista koronaviruksesta
Kuopion Talokeskus Oy tekee vastuullisena yrityksenä kaikkensa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Niin asiakkaidemme kuin henkilökuntamme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Tässä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa pyrimme varmistamaan, että henkilöstömme pysyy terveenä ja työkykyisenä, ja että kanssamme on turvallista asioida epidemiankin aikana.
Itä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on kieltänyt hallintoalueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Määräys on voimassa 20.1.2022 saakka. Kokoontumisrajoitukset eivät varsinaisesti koske yhtiökokouksia, mutta Aluehallintoviranomaiset eivät niitä kuitenkaan suosittele järjestämään. Aluehallintovirastot ja Kiinteistöliitto suosittelevat etäosallistumismahdollisuuksien järjestämistä. Pienetkin tilaisuudet tulee järjestää tartuntatautilain mukaisesti terveysturvallisesti. Tilaisuuden järjestämisestä tartuntatautilain mukaisesti terveysturvallisesti vastaa aina kokouksen koollekutsuja. Taloyhtiöiden erilaiset infotilaisuudet ovat rajoitusten piirissä ja siten kiellettyjä.
Mikäli oman alueen AVI on tehnyt päätöksen kuntosalien ja/tai yleisten saunojen sulkemisesta, tämä koskee myös taloyhtiön kuntosalia ja lenkkisaunavuoroja. Asukkaiden omaan käyttöön varattuja saunavuoroja tämä ei koske. Taloyhtiöiden pesutupia ei ole määrätty suljettavaksi, mutta käytössä täytyy ottaa huomioon yleiset turvallisuusnäkökohdat, kuten turvavälit. Rajoitukset ovat alueellisia ja AVI tiedottaa muutoksista osoitteessa https://avi.fi/tiedotteet
Jos olet sairaana
Myös huoltohenkilöstön terveys on meille tärkeää. Jos olet sairaana tai olet juuri ollut sairaana, vältäthän kutsumasta huoltomiestä, ellei vika vaadi välitöntä korjaamista. Kerrothan asiasta jo vikailmoitusta tehdessäsi.
- 18.01.2022
- Tiedote