Uuden omistajan rekisteröinti osakeluetteloon

Osakkeenomistajalle kuuluvat oikeudet

Osakkeiden uusi omistaja voi käyttää osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksiaan taloyhtiössä, kun hänet on merkitty osakeluetteloon tai hän on esittänyt luotettavan selvityksen omistusoikeudestaan. Osakkeiden uuden omistajan tulee itse huolehtia tarvittavien asiapapereiden toimittamisesta isännöitsijätoimistoon sekä pyytää merkintää osakesiirrosta taloyhtiön osakeluetteloon.

Muutosmerkinnät osakeluetteloon

Osakkeensaajan yhtiölle ilmoittama omistusmuutos on merkittävä viivytyksettä osakeluetteloon, kun saannon saaja on esittänyt luotettavan selvityksen. Edellytyksenä saannon merkitsemiselle osakeluetteloon on lisäksi, että osakkeen saaja esittää selvityksen säädetyn varainsiirtoveron suorittamisesta. 

Jos kyseessä on muun kuin kiinteistövälittäjän hoitama kauppa, on Ilmoitus varainsiirtoverosta -lomakkeessa oltava verottajan leima. Varainsiirtoveroilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti. Ostaja saa omistuksensa merkityksi osakeluetteloon esittämällä sähköisestä varainsiirtoveroilmoituksesta vastaanottokuittauksella varustetun varainsiirtoveroilmoituksen.


Kauppa

  • jäljennös kauppakirjasta, josta käy ilmi myyjä, ostaja sekä kaupan kohde riittävästi yksilöitynä
  • kauppahinta ja sen suorittaminen
  • hallinta- ja omistusoikeuden siirtyminen
  • kaupan muut ehdot
  • osakekirja (jossa katkeamaton luovutusmerkintöjen sarja)
  • verottajan käsittelemä varainsiirtoverolaskelman ilmoitusosa

Vaihto

  • vaihtokirja, josta käy ilmi luovuttaja, luovutuksensaaja sekä vaihdon kohteet
  • vaihtoarvot ja mahdollinen väliraha
  • hallinta- ja omistusoikeuden siirtyminen
  • vaihdon muut ehdot
  • osakekirja (jossa katkeamaton luovutusmerkintöjen sarja)
  • verottajan käsittelemä varainsiirtoverolaskelman ilmoitusosa

Lahjoitus

  • lahjakirja
  • lahjoittaja, lahjansaaja sekä lahjoituksen kohde riittävästi yksilöitynä
  • hallinta- ja omistusoikeuden siirtyminen
  • lahjan muut ehdot
  • osakekirja (jossa katkeamaton luovutusmerkintöjen sarja)

Jakamaton kuolinpesä

  • perukirja, maistraatin vahvistamana
  • mahdollinen testamentti
  • osakekirja (todennetaan, että osakekirja on kuolinpesän hallinnassa)

Perinnönjako

  • perukirja, maistraatin vahvistamana
  • mahdollinen testamentti
  • mahdollinen osituskirja, jos vainaja oli naimisissa
  • perinnönjakokirja
  • vainaja ja perinnön saajat
  • perinnön muut ehdot
  • lainvoimaisuus
  • osakekirja (jossa katkeamaton luovutusmerkintöjen sarja)
  • mahdollinen varainsiirtoveroilmoitus mikäli perinnönjaossa käytetään pesän ulkopuolisia varoja

Testamentti

  • perukirja, maistraatin vahvistamana
  • testamentti
  • testamentin tekijä ja saaja
  • testamentin muut ehdot
  • lainvoimaisuus
  • osakekirja (jossa katkeamaton luovutusmerkintöjen sarja)

Ositus

  • osituskirja
  • osapuolet
  • osituksen muut ehdot
  • lainvoimaisuus
  • perukirja, maistraatin vahvistamana
  • osakekirja (jossa katkeamaton luovutusmerkintöjen sarja) 
  • mahdollinen varainsiirtoveroilmoitus mikäli käytetään osituksen ulkopuolisia varoja